Porkkana sisältää n. 56 g sokeria/kg. Eli se on itseasiassa hevosen rehuista vähäsokerisimpia vaihtoehtoja. Alle 10 % sokereita sisältävän rehun katsotaan olevan vähäsokerinen, eli rehuanalyysissä alle 100 g/kg rehua. Porkkanoissa on myös alhainen glyykeeminen indeksi.
Jos porkkanoiden sokerimäärä huolestuttaa, kannattaa tarkastella hevosen päivittäistä kokonaissaantia. Suurin sokerikuorma saadaan heinästä (ja mahdollisista väkirehuista) ja muutama porkkana ei käytännössä hetkauta tätä suuntaan tai toiseen. Porkkana on kelvollinen rehu myös hevosen palkkaamisessa. Porkkanan voi laittaa hyvin pieniin palasiin ja käyttää palkkana näitä murusia ilman, että hevonen lihoaa juuri siitä porkkanasta.
Porkkana sisältää A-vitamiinin esiastetta, beetakaroteenia, joten sitä voidaan talvikaudella antaa A-vitamiinin tarpeeseen. Muutama porkkana ei kuitenkaan vielä riitä tyydyttämään hevosen A-vitamiinin tarvetta, vaan siihen tarvitaan pari kiloa/vrk. Ylimäärästä beetakaroteenia ei ole hevoselle haittaa.
Porkkanoita ei kannata tarjota kiekkoina. Ne voivat tukkia pahimmillaan ruokatorven. Porkkanat voi antaa hevosen ruokakuppiin kokonaisina, tai pitkittäin leikattuina (jos antaa kädestä). Keskikokoinen porkkana painaa n. 100 g.

Murokivennäiset, eli kansan suussa ”hiekkakivennäiset” sisältävät yleensä kivennäis- ja hivenaineita ilman turhia täyteaineita. Nämä ravintoaineet sidotaan johonkin, usein viljaan, melassiin, merilevään jne. Näissä muromaisissa tai jauhemaisissa kivennäisissä käytetään mahdollisimman vähän sidosaineita, joten muoto on sen vuoksi hiekkamainen. Papanat, pelletit ja muut nappulat sisältävät enemmän täyteaineita ja sen vuoksi valmisteen koostumus on erilainen.
Kivennäiset ja hivenaineet eivät jämähdä mihinkään osaan suolistoa. Rehu pilkotaan ja imeytetään eri osissa ruuansulatuskanavaa ja ylimäärä kaikista rehuista poistetaan lannan ja virtsan mukana, osa myös ihon kautta (hiki, jossa elektrolyyttejä). Melko monessa kivennäisessä alkaa olla jo kelatoiduissa muodoissa olevia hivenaineita, ja näiden imeytyvyys hevoselle on nykytietämyksen mukaan parempaa, kuin muissa muodoissa olevien aineiden. Tämä taas menee sen verran kemian ja solutason puolelle, ettei sitä avata sen enempää tässä yhteydessä.
”Laitoin x merkin hiekkakivennäistä vesilasiin ja se ei liuennut”. Juu ei. Kaikki kivennäis- ja hivenaineet eivät ole vesiliukoisia, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ne pilkkoutuisi hevosen elimistössä. Ruuansulatuskanavan hapot, pH eri osissa, entsyymit, pieneliöt, suolinukka, verenkierto jne. huolehtivat, etteivät olosuhteet ruuansulatuskanavassa vastaa mitenkään vesilasiin laitettavaa kivennäistä.
”Annan hevosilleni kuppiin y merkin hiekkakivennäistä ja se jämähtää kuppiin”. Sama vastus kuin yllä. Ruokapurkki ei mitenkään vastaa hevosen ruuansulatuselimistöä.

Viljoista kaurassa on hevoselle optimaalisin koostumus, koska se sisältää vähiten tärkkelystä (n. 440 g/ka kg, riippuen hieman hehtolitrapainosta, ohra n. 600 g/kg ka, vehnä 670 g/kg ka ja maissi n. 710 g/kg ka) ja eniten rasvaa. Tärkkelys on myös hienojakoisempaa, joten sen ohutsuolisulavuus on parempi, kuin muilla viljoilla. Mikäli hevoselle kuitenkin syötetään suuri määriä kauraa (tai muita viljoja), ne eivät ehdi pilkkoutua ja imeytyä ohutsuolessa ja jatkavat matkaa paksusuoleen happamoittaen paksusuolen sisältöä. Paksusuolen happamoituessa mikrobisto muuttuu epäsuotuisammaksi ja hevosen ruuansulatus häiriintyy. Tämä saattaa ”kuumentaa” hevosta, eli mahakipujen vuoksi hevonen tuntuu ”kuumalta”. Tämä sama efekti kuitenkin tapahtuu myös muilla viljoilla ja tärkkelyspitoisilla rehuilla (osa teollisista nappuloista).
Toinen, miksi ”kaura saattaa nousta päähän” on allergia. Hevonen voi olla kauran proteiineille allerginen ja taas palataan jo yllä mainittuun, eli mahakivun aiheuttamaan ”kuumumiseen”. Jos hevonen on kauralle allerginen, sitä ei kannata sille syöttää, edes olkena. 
Kaura pieninä annoksina on erinomainen rehu hevoselle, jos tarvitaan lisää energiaa ja jonkin verran valkuaista. Jos taas määrät ovat suuret (varsinkin kerta-annokset) tai hevonen on allerginen kauralle, se saattaa hyvinkin nousta hevoselle päähän. Syyllinen tällöin löytyy kuitenkin yleensä suolistosta, eli siitä, että kaura olisi hevoselle jotenkin lähtökohtaisesti huono rehu.

Hevoselle on hyvä tarjota fysiologista suolaliuosta (9 g/1 litra vettä) heti liikutuksen jälkeen. Aivan jääkylmää vettä hevonen ei ehkä halua urheilusuorituksen jälkeen juoda, mutta usein sillä on suurin janon tunne juuri urheilusuorituksen jälkeen. Tämä kannattaa käyttää hyödyksi, jos hevonen on hikoillut paljon ja menettänyt vettä ja elektrolyyttejä hien mukana. Tavallinen, kevyttä työtä tekevä terve hevonen ei yleensä lisäjuottoa tarvitse, mutta jos juominen halutaan varmistaa, voi sen tehdä heti liikunnan jälkeen ilman ongelmia.

Natiivirodut ovat yleensä erinomaisia rehunkäyttäjiä ja tarvitsevat niukemmin ruokaa, kuin jalostetummat lajitoverinsa. Riippuu kuitenkin täysin käytetystä korsirehusta, riittääkö pelkkä heinä ja kivennäinen. Siksi heinäanalyysi on kaikkien hevosten ruokinnan perusta. Jos heinän srv arvo on lähellä nollaa, ei se riitä minkään hevosyksilön valkuaisaineen tarpeeseen. 
Ravinnontarpeeseen vaikuttaa myös olennaisesti hevosen tekemä työ. Hevonen tarvitsee tietyn määrän energiaa vuorokaudesa elintoimintojensa ylläpitämiseen ja lisäenergiaa työntekoon. Jos hevosella tehdään töitä kevyesti (n. 1 h/vrk), lisääntyy sen energiantarve 10-20 %/vrk yksilöstä riippuen. Valkuaista hevonen tarvitsee laskennallisesti 6 g/MJ. Eli jos hevosen energiantarve olisi 60 MJ/vrk, olisi sen sulavan valkuaisen tarve 6 g x 60 MJ eli 360 g/vrk. Jos heinä ei riitä tätä määrää täyttämään, tarvitaan se jostain lisärehusta. Eli aina se pelkkä heinä ja kivennäinen ei riitä.
Käännetään tätä vielä hieman toisinpäin. Jos heinä on erittäin hyvää, tarvitaan jotain kevyempää evästä korvaamaan tätä tuhtia rehua. Muutoin energiamäärä nousee liian suureksi ja hevonen lihoaa. Käytännössä tämä on usein olkea. Tässä tapauksessa taas valkuainen saattaa jäädä vajaaksi ja taas tarvitaan pussista täydennystä.
Erikseen ovat sitten vielä esim. vanhat hevoset, kasvavat ja sairaat. Näillekään ei aina riitä pelkkä heinä ja kivennäinen. Tämä koskee myös kaviokuumehevosia. Toki akuutissa vaiheessa ei työnnetä siihen hevoseen mitään extroja, vaan ruokinnassa käytetään matalasokerista ja energistä heinää, joka täydennetään oikealla kivennäisellä. Akuutin vaiheen jälkeen valkuaisen tarpeesta tulee huolehtia myös tässä hevosryhmässä.

Oljen sokerit ja tärkkelys sijaitsevat jyvässä, joka puidaan pois. Jos oljessa on paljon sokereita jäljellä, on sinne usein jäänyt jyviä. Itse oljen korsiosa on vähäsokerista. Jostain tämä myytti on saanut alkunsa, mutta yllä olevassa blogissa on hyvin näytetty erilaisilla analyyseillä, miten paljon sitä sokeria oljessa onkaan. Joka tapauksessa olki on vähäsokerista (vähäsokerisena pidetään yleensä alle 100 g/kg ka sisältäviä rehuja). Jos haluaa varmistua oman olkensa sokeripitoisuudesta, kannattaa ottaa siitäkin analyysi.