8. Hevosen muutto

8. Hevosen muutto

Kysymys: Mitä ottaa huomioon hevosen muutossa/miten helpottaa kotiutumisessa?

Nykypäivänä hevoset muuttavat paljon. Muutos on aina hevoselle iso, vaikka ihmisestä se tuntuisi pieneltä, muutimmehan vain kilometrin päähän naapuriin.

Hevoset sopeutuvat muutoksiin eri tavoin, on hevosia joista muutokset ovat piristäviä eivätkä ne juurikaan stressaannu ja sitten on hevosia joille kaikki muutokset ovat ahdistavia ja ne tarvitsevat merkittävästi enemmän aikaa kotiutumiseen, sekä tietenkin kaikenlaisia hevosia näiden väliltä.

Muutos on aina stressi, mutta paikan vaihdos voi olla neutraali, hyvä tai huono. Monesti hevosista selviää uusia piirteitä kun ne päätyvät erilaiseen ympäristöön missä ovat eläneet. Toiset hevoset kaipaa elämää ja tekemistä, toiset nauttivat kun pääsevät pienelle maalaistallille.

Tallipaikan valinta

Tallipaikka kannattaa valita ensisijaisesti hevosen tarpeiden mukaan. Jos hevonen on aktiivinen ja seurallinen, voi sen käytös muuttua melko paljonkin jos se viedään tallille jossa on lyhyt tarhausaika ja jossa tarhataan yksin. Jos hevosella on terveyteen liittyviä haasteita: se on esimerkiksi ylipainoinen ja sitä tulisi laihduttaa; älä valitse tallia jossa on huonot liikuttamismahdollisuudet ja vapaa heinä. Eli pohdi tarkkaan hevosesi erikoistarpeita ja valitse talli niiden mukaan jos vain suinkin mahdollista.

Jos olet ostamassa uutta hevosta kotitallille, huomioi siinäkin oman paikan rajoitteet ja mahdollisuudet. Kilpailukunnossa oleva, ikänsä karsinatallissa elänyt urheiluhevonen ei välttämättä tipahda ilman ympäristöön ja arkirutiineihin tehtäviä muutoksia pihattolaumaan jossa elää poneja ja kylmäverisiä.

Uudessa tallissa olisi hyvä pohtia hevosen sijoittamista niin että se näkisi mahdollisimman laajalle talliin, mutta saisi myös tarvittaessa omaa rauhaa. Vieruskaveriksi olisi hyvä valita rauhallinen ja sosiaalinen hevonen.

Hevosen käytös saattaa muuttua

On täysin normaalia että hevosen käytös saattaa muuttua uudessa paikassa. Sen elämässä myllerretään kaikki: rutiinit, lauma, ympäristö, käsittely, ruokinta jne. Yleensä se rauhallisinkin hevonen kokee jonkinlaista muutosstressiä ja se voi muuttua normaalia reaktiivisemmaksi. Vanhassa kodissa koeratsastettu rauhallinen hevonen voi olla hyvinkin reaktiivinen, säikky ja huolestunut uudessa paikassa. Hevonen on laumassa elävä saaliseläin, joten sille uudessa paikassa valpastuminen on luonnollinen reaktio ja välttämätön hengissä säilymiselle. Ihminen voi kuitenkin auttaa hevosta selviämään muutoksesta tutustuttamalla se rauhassa ja turvallisesti uuteen ympäristöön ja laumaan.

Hevoselle tulee antaa aikaa kotiutua. Aika mitä hevonen tarvitsee on yksilöllistä, jopa puolesta vuodesta vuoteen.

Vaikka hevonen vaikuttaisi ulkoisesti rauhalliselta, se voi silti olla varautunut ja jännittynyt. Tämä voi tehdä sen reaktioista normaalia suurempia ja yllättäviä. Nämä reaktiot kuitenkin todennäköisesti pienenevät kun hevonen on kotiutunut.

Pitopaikka

Tee kaikki paperityöt jotka kuuluvat sinulle: kauppakirja, omistajanvaihdos, selvitä pitopaikkatunnukset mistä hevonen lähtee ja mihin se muuttaa, lääkityskirjanpito. Jos kyseessä on varsa tai tuontihevonen niin mahdolliset tunnistamiseen ja rekisteröintiin liittyvät seikat, tuontihevosilla Traces ja muu maahantuontiin liittyvä lainsäädäntö. Tarkista myös että hevosen rokotukset ja madotukset ovat ajantasalla ja jos olet ostamassa hevosta kilpailemiseen: tarkista lääkitysten varoajat sekä rokotusten ajantasaisuus. Myös vakuutus olisi hyvä tarkistaa.

Jos tuot hevosen ulkomailta, tutustu ajoissa Traces järjestelmään ja hevosen rekisteröintiin tuonnin yhteydessä. Traces järjestelmään rekisteröityminen vie hetken aikaa, joten ole ajoissa liikkeellä. Ohjeet Traces järjestelmään löytyy Ruokaviraston sivuilta.

Pitkät matkat ovat hevoselle aina kuluttavia, varaa hyvin aikaa hevosen palautumiselle reissun jälkeen. Jos hevonen on reissannut päiviä esim. ulkomailta Suomeen voisi kehonhuolto (hieronta, fysioterapia tms) olla tarpeen 1 – 2 viikon kuluttua, pitkät automatkat ovat hevosen lihaksistolle raskaita ja varhaisella kehonhuollolla vältytään myöhemmiltä ongelmilta. Eläinlääkärin voi pyytää tarkistamaan hevonen.

Muutoksen helpottaminen

Jos suinkin mahdollista, hevosen kanssa olisi hyvä ottaa vanhasta paikasta sen verran heinää mukaan että se voidaan totuttaa turvallisesti ja asteittain uuden paikan ruokintaan. Tämä auttaa vatsaa ja suolistoa pysymään terveenä ja sitä kautta vähentää mahdollista turhaa kipua (ja käytöksen muutosta) muuton yhteydessä.

Suunnitele hevosesi ruokinta vastaamaan sen liikuntaa. Ruokinnan muutokset tehdään hitaasti ja asteittain, mutta koska hevosella vaihtuu sekä heinä että ympäristö ja todennäköisesti myös liikunta, ruoki se tarpeen mukaan, ei sen mukaan miten edellinen omistaja on ruokkinut, pyri kuitenkin käyttämään hevoselle tuttuja rehuaineita aluksi. Ruokinnan suunnitteluun saa apua ammattilaisilta esim tästä linkistä.

Jos hevosesi on taipuvainen stressaantumaan tai se joutuu matkustamaan pitkän matkan, voit keskustella oman eläinlääkärin kanssa mahdollisesta mahansuojalääkityksestä (muista varoajat). Tämä voi auttaa muutosprosessissa mikä on monille hevosille mahahaavan laukaiseva tekijä. Mahahaava taas itsessään saattaa vaikuttaa hevosen käytökseen. Muista että eläinlääkäri arvioi tarpeen sekä mahdolliset hyödyt ja haitat lääkitykselle. Lääkkeitä ei myöskään kannata syöttää “syöttämisen ilosta” tai turhaan sillä nekin vaikuttavat hevosen aineenvaihduntaan.

Pidä hevosella mahdollisimman paljon tuttuja rutiineja esimerkiksi varustelussa, liikutuksessa ja hoitaessa. Tämä helpottaa uuteen paikkaan sopeutumista kun käsittelytavat ovat tuttuja.

Seuraa hevostasi

Monet hevoset voivat lopettaa juomisen vieraassa paikassa. Tarjoa sille esim. mashia tms. makuvettä jos se tarvitsee lisäjuottoa.

Seuraa hevosesi lämpöä, syömistä, juomista ja ulostamista normaalia tarkemmin ensimmäiset viikot. Paikan vaihdon ja muutosstressin yhteydessä hevonen altistuu uudenlaiselle bakteeri- ja viruskannalle ja on alttiimpi sairastumaan. Hevonen voi myös itse olla oireeton kantaja jollekin virukselle. Etenkin ulkomailta tuodut hevoset tulisi pitää vähintään 2 viikkoa karanteenissa erillään muista. Monien virustautien itämisaika on se 2 viikkoa ja pitkä matka heikentää hevosten vastustuskykyä.

Seuraa hevosesi lämpöä ja yleisolemusta päivittäin. Tämä on erityisen tärkeää tuontihevosilla ja varsoilla. Voit tulostaa listan hevosen terveyden seuraamiseen tästä linkistä (sivun ylälaidasta kohdasta materiaalit löydät tulostettavan muistilistan). Hevosen ensiapukurssilta tästä linkistä saat paljon hyödyllistä tietoa sekä tulostettavaa materiaalia hevosen terveyden seuraamiseen.

Selvitä edelliseltä omistajalta

Millainen hevonen on kengittää, klipata, lastata, rokottaa, madottaa? Onko sitä pesty ja jos niin millaisessa paikassa (pihalla, pesupaikalla, puomilla), onko hevosta pidetty kaksin puolin kiinni? Etenkin tuontihevosia ei ole välttämättä opetettu seisomaan käytävällä kaksin puolin kiinni vaan puomilla, jolloin ne tulisi erikseen opettaa seisomaan käytävällä, ettei satu vahinkoa.

Selvitä onko hevonen elänyt laumassa ja millaiset sosiaaliset taidot sillä on. Uudessa paikassa hevonen voi olla normaalia läheisriippuvaisempi, koska vieraassa ympäristössä lauman turvan merkitys kasvaa. Opeta hevonen asteittain olemaan yksin uudessa paikassa.

Turvallisuus ennen kaikkea

Hevosella voi olla hyvä pitää riimu päässä ensimmäiset päivät sekä tarhassa että karsinassa. Riimusta voi olla merkittävästi apua jos hevonen pääsee karkuun tai ei anna vieraalle ihmiselle kiinni. Jos hevonen karkaa uudessa paikassa, se ei välttämättä jää muiden hevosten luokse vaan voi lähteä ihan mihin tahansa, siksi tarhojen aidat ja portit olisi hyvä olla vahvat ja turvalliset.

Jos hevonen tulee ensimmäistä kertaa pihattoon, voisi olla hyvä ottaa se sisälle öiksi kunnes hevonen on asettunut ja otettu mukaan laumaan. Karsinassa sen syömistä ja juomista on helpompi seurata, hevonen saa takuulla levätä tarpeeksi ja omistajakin voi nukkua yönsä rauhallisesti pelkäämättä että hevonen vaikka karkaisi.

Turvallinen laumauttaminen

Tarkista että hevonen on elänyt laumassa aikaisemmin. Hevosilla tulisi olla runsaasti tilaa ja tarha sellainen ettei uusi hevonen voi jäädä mihinkään mottiin. Hevosilla tulisi aina olla riittävästi tilaa väistää toista.

Pidä hevosia ensin viereisissä tarhoissa jotta ne voivat tutustua aidan takaa ja lisää kavereita vähitellen.

Aluksi laumassa on aina jonkinlaista kahinaa, vinkumista, juoksemista ja jalkojen tömistelyä, mutta jos hevoset ovat selkeästi aggressiivisia ja vihamielisiä toisiaan kohtaan ne tulisi erottaa. Sellaisilta hevosilta jotka tunnetusti potkii olisi hyvä ottaa kengät pois ennen laumaan laittamista tai uuden hevosen lisäämistä laumaan.

Huolehdi että hevosilla on ruokaa riittävän monessa eri kasassa. Etenkin alussa olisi todella tärkeää jakaa heinät useaan pieneen kasaan, mikä vähentää hevosten tarvetta puolustaa omaa ruokaansa ja sitä kautta ylimääräisiä konflikteja. Voit ottaa uuden hevosen tarvittaessa syömään erikseen.

Huolehdi ettei tarhassa ole mitään irtotavaraa, rikkinäisiä tolppia tms mitkä voivat satuttaa hevosia. Tarkista aitojen ja porttien kunto ennen uuden hevosen laittamista laumaan. Jos alue on suuri ja vaikea havainnoida, anna uuden hevosen tutustua alueeseen ensin yksin. Tämä parantaa uuden hevosen mahdollisuuksia väistää muita ja vähentää riskiä aitojen rikkoutumiselle.

Auta hevostasi sopeutumaan

Tutustuta hevosta uuteen ympäristöön esimerkiksi maastakäsin taluttelemalla. Käykää tutustumassa kenttään ja maneesiin sekä lähimaastoihin kiireettömästi ja rauhassa. Hevosen harjailu ja vaikka maastakäsin jumppaaminen auttavat sekä tutustumaan toisiinsa jos on uusi hevonen kyseessä, tai antamaan hevoselle sekä muuta ajateltavaa että tutun ihmisen turvaa jos kyseessä on hevosen muutto tallilta toiselle.

Muutoksen tuoma stressi kuluttaa hevosta jonkin verran joten aloita liikuttaminen peruskuntokaudesta ja rauhallisesti. Huolehdi että hevonen palautuu riittävästi. Aikuiselle säännöllisesti liikkuneelle hevoselle tutut treenit ja rutiinit nopeuttavat kotiutumista ja tuovat turvaa. Kaikessa myllerryksessä hevonen voi tuntea olonsa turvalliseksi helpoissa ratsastusharjoituksissa jotka se takuulla osaa. Siirry vaativampaan harjoitteluun vasta kun hevonen on asettunut ja palautunut muutoksista.

Etenkin jos ostat hevosen ja viet sen vieraalle tallille: olisi hyvä muistaa että hevosen elämässä muuttuu kaikki. Todennäköisesti ympäristö, käsittelijät, hevoskaverit, rutiinit, ratsastaja/ajuri, varusteet, ravinto jne. Liikuttajan (liikutustavan), ympäristön sekä pohjien sekä mahdollisesti kengittäjän ja varusteiden vaihtuminen voi joskus tuoda esiin erilaisia piileviä vikoja hevosessa joita ei edellisessä paikassa ole huomattu. Hevosen käytöksestä voi tulla esiin piirteitä joita sillä ei ole ollut edellisessä paikassa.

Hyödynnä mahdollisimman paljon ammattilaisia heti alussa. Tämä auttaa sekä sinua, että hevosta tutustumaan toisiinne ja uuteen ympäristöön turvallisesti.

Teksti on kirjoitettu yhteistyössä Nina Salovaaran (tallimestari, vaellusohjaaja) sekä Jutta Kolehmaisen (hevostalousagrologi AMK, ratsastuskouluyrittäjä) kanssa.

Hevonen päästä kavioihin

Miten hevonen tuottaa liikettä jänteillä? Miten elastinen energia toimii? Miten jännevammat syntyvät ja miten niitä voisi ennaltaehkäistä? Näistä aiheista syvemmin Hevonen päästä kavioihin kurssilta!

Tilaa Hevoskoulutus.fi uutiskirje

Saat tietoa uusista kursseista, luennoista sekä tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Vahvista tilaus sähköpostissasi (tarkista myös roskaposti). Voit peruuttaa tilauksen milloin vain.

Ota Hevoskoulutus.fi seurantaan somessa!

Kurssisuositukset

Katso Hevoskoulutus.fi verkkokurssit joita suosittelemme aiheeseen liittyen!

Ota Hevoskoulutus.fi seurantaan somessa!

Jaa tämä

Virhe: 404

Etsimääsi sivua ei löydy. Se on voitu siirtää tai poistaa. Tarkista osoitteen oikeinkirjoitus tai palaa etusivulle.

Search
error: Sisällönsuojaus käytössä