Kaviopaise

Kaviopaise

Kaviopaise on kavion reaktio bakteeriärsytykseen.

Kaviopaise saa hevosen nopeasti “kolmijalkaiseksi”. Sarveiskavion sisään pääsee bakteeri joka saattaa muodostaa kaasua ja märkää. Kaasu aiheuttaa kavion sisään painetta ja paine aiheuttaa hevoselle voimakasta kipua. Kaviopaiseen voi aiheuttaa esimerkiksi naulaan astuminen, ruhjeet tai esimerkiksi kengitysnaulan osuminen liian sivuun.

Kaviopaisetta voi olla vaikeaa nähdä ulospäin.

Oireet

Kuumotus ruununrajassa, kavioseinämässä tai anturassa voivat olla merkkejä kaviopaiseesta. Yleisin oire on akuutti voimakas ontuminen. Kaviopulssi voimistuu. Jalkaan saattaa tulla myös taikinamaista nahanalaisturvotusta joka ulottuu jopa polveen tai kintereeseen saakka.

Ensiapu

Jos epäillään kaviopaisetta tulisi hevonen siirtää sisälle karsinaan. Kaviot tutkitaan ensin painelemalla kaviopihdeillä. Jos hevonen reagoi voimakkaasti, tulisi kenkä poistaa ja kavio tarkistaa kauttaaltaan pistojälkien varalta. Samalla tarkistetaan ettei mistään tule märkäeritettä. Eläinlääkärin tai kengittäjän kanssa olisi hyvä keskustella hoitotoimenpiteistä.

Jos oletettu paisekohta kyetään paikallistamaan se huuhdellaan jodiliuoksella (esimerkiksi laimealla betadine-vesi hauteella). Haude tehdään kastelemalla pumpuli tai sidetaitokset jodiliuoksessa ja täyttämällä kavion anturapinta hauteella. Jos paise on ruununrajassa laitetaan haude oletettuun kohtaan. Kavion ja hauteen ympärille laitetaan muovipussi joka suljetaan tiiviiksi ilmastointiteipillä.

Hauteen tarkoituksena on pehmittää kavioainesta jolloin mahdollinen paise pääsisi puhkeamaan. Kosteuden säilyttämiseksi haudepussin tulee olla tiivis. Antibiootti saattaa olla tarpeen jos paise on lähellä ruununrajaa, tai ruununraja on selkeästi tulehtunut. Haudetta ei saa pitää liian montaa päivää, sillä se haurastuttaa kavioainesta.

Kengittäjä voi vuolla kavion anturapintaa varovasti auki puhkaistakseen paiseen. Jos paise ei puhkea, on epävarmaa onko kyseessä paise, ontuminen ei helpota paiseen avaamisen jälkeen, tai hevonen on selkeästi hyvin kipeä tulisi olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Tarkista myös että hevosen jäykkäkouristusrokote on voimassa.

Haluatko oppia lisää kavion toiminnasta? Tutustu kurssiin!

Jaa tämä

Virhe: 404

Etsimääsi sivua ei löydy. Se on voitu siirtää tai poistaa. Tarkista osoitteen oikeinkirjoitus tai palaa etusivulle.

Search
error: Sisällönsuojaus käytössä